Toimiiko stimulus?
Harvardin yliopiston professori Robert Barro on todennut, että "talouden suuri kriisi ei tee tyhjäksi kaikkea mitä olemme oppineet makrotaloudesta vuodesta 1936."
Chicagon yliopiston professori John Cochrane on todennut, että fiskaalista stimulusta opetetaan yliopistoissa vain esimerkkinä erheelllisestä talouspolitiikasta.
Cato-instituutti varoittaa, että stimulus ei toimi. Miksi? Koska George W. Bush yritti sitä jo monta kertaa. Hän kasvatti sekä julkista sektoria että antoi samaan aikaan veronalennuksia.
Myönnetään, että kaikki lainatut lähteet edustavat markkinaliberaalia suhtautumista talouteen. Siitä huolimatta varoitukset kannattaa ottaa vakavasti.
Viimeinen asia, jota tarvitaan nyt on ajatus siitä, että valtio hoitaa kasvun tulevaisuudessa. Näin ei tule käymään.
Valtion puuttuminen talouteen kriisin aikana on perusteltua siksi, että valtion perimmäinen tehtävä on puolustaa kansalaisia. Jos kansalaisia uhkaa sota, valtio tulee apuun. Jos kansalaisia uhkaa luonnonkatastrofi, valtio tulee apuun. Jos kansalaisia uhkaa talouden romahdus, valtio tulee apuun.
Mutta tämä ei tarkoita sitä, että valtion suhde kansalaisiin (tai markkinoihin) muuttuisi pysyvästi. Sodan jälkeen tulee rauha. Luonnonkatastrofin jälkeen luonnonvoimat rauhoittuvat. Talouskriisin jälkeen siirrytään normaaliin markkinatalouteen.
Ajatus siitä, että meidän pitäisi pysyvästi siirtyä valtiovetoiseen talouteen - kuten esimerkiksi pääministeri on ehdottanut - on pähkähullu. Yhtä hyvin voitaisiin ehdottaa, että jatketaan rauhanaikanakin sotataloutta.
Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!
"Talouskriisin jälkeen siirrytään normaaliin markkinatalouteen."
Tarkoittaako tuo, että myös kriisit ovat normaaleja, eivätkä markkinatalouden aiheuttamia.
Pohjoismainen hyvinvointivaltio puolustaa kansalaisia noususuhdanteen, laman, luonnonkasrofin..... kaikkina aikoina.
Globaalin maailmantalous sotii tätä periaatetta vastaan.
Miten pohjoismaisen hyvinvointivaltion ja maailmantalouden yhteensovittaminen tapahtuu? Missä on kriisin kipupisteet?
"Ajatus siitä, että meidän pitäisi pysyvästi siirtyä valtiovetoiseen talouteen - kuten esimerkiksi pääministeri on ehdottanut - on pähkähullu. Yhtä hyvin voitaisiin ehdottaa, että jatketaan rauhanaikanakin sotataloutta."
Ensimmäinen lause on aivan totta - mutta Suomen olisi taas välillä syytä harjoittaa "sotataloutta", sillä maanpuolustusta on laiminlyöty jo pitkään aivan perusteellisesti.
Suomen on liityttävä NATOon ja lisäksi Suomen suureen reserviin perutuvaa aluepuolustusta on tehostettava oleellisesti. Puolustusmäärärahat on nostettava vähintään tasolle 2% BKT:stä. Vaikka kymmeneksi vuodeksi vähintään tasolle 2,5% BKT:sta olisi aivan aiheellista. Sitten voisi kenties siirtyä tasolle noin 2%.
Riippuu siitä mitä markkinataloudella tarkoitetaan. Sosiaalinen markkinatalousmalli, jossa valtiolla on oma rajoitettu roolinsa, selvinnee tästä myllerryksestä kunnialla. Amerikkalaisella vapaalla markkinataloudella sen sijaan lienee edessään eurooppalaistuminen. Se ensimmäisen maailmasodan Saksasta periytynyt talousmalli, jossa valtiolla on keskeinen rooli ja jota Keskusta tuntuu haikailevan ei sovi enää Suomelle. Valtion rooli tietysti vaihtelee tilanteen mukaan, muttei se minnekkään katoa.
http://news.cnet.com/8301-13578_3-10158959-38.html
Mistähän Risto EJ Penttilä päättelee, että maailmassa vallitsee rauha, maailmanrauha, nyt?
Eivät Bush tai Greenspan ole epäonnistuneet. Kumpikin luopui talouskurista ja antoi talouden kasvaa.
Kuka määrittelee kriisin, esimerkiksi talouskriisin? Vakaiden tulojen saajille talouskriisi on siunaus, koska he saavat omastaan sen, minkä ennenkin, mutta deflaation vuoksi kaikkein muiden on luovuttava omastaan entistä halvemmalla laskevin hinnoin.
Toinen asia on sitten se, mitä pääministeri Matti Vanhanen on todella sanonut. Kuuluisi hyviin tapoihin esittää jokin linkki siitä, onko Matti Vanhanen antanut ymmärtää tai suoraan sanonut siirryttävän komentotalouteen.
Käytännössähän on niin, että Jyrki Katainen, Raimo Sailas ja Matti Vanhanen kieltäytyvät elvyttämästä, koska saksalaiseen tapaan uskovat, ettei se juuri auta, ja että velkaantumisvaraa tarvitaan 2010 ja 2011:kin.
Näin ollen Suomi on edelleen vapaamatkustaja, ja antaa Yhdysvaltain, Kiinan, Norjan jne. elvyttää puolestaan. Nämä kaikki kolme valtiota ovat rahapoliittisesti itsenäisiä, joten ne voivat selvitä oman valuuttansa määräisestä velasta. Yhdysvalloilla pelissä Kiinan osalta on varantovaluutan asema.
Kun maailmassa tärkeintä on euron asema suhteessa Yhdysvaltain dollariin, on tietenkin selvää, että elvytyspuheet koskevat vasta tulevia valtiopäivälaitosten kokoonpanoja ja tulevia hallituksia.
Näin ollen hengen luominen on eri asia kuin arjen toimenpiteet. Politiiikka muuttuu arjen materialismista tuonpuoleisen metafysiikaksi.
Mitä Matti Vanhanen on t o d e l l a sanonut? No ei juuri mitään, vaikka päätoimittaja Timo Laaninen ennätti sanomalehti Suomenmaassa jo onnittelemaan Suomen Keskustaa siitä, että puheenjohtaja oli jo jotain lausunut.
Tässä mielessä olis toivottavaa, jos talouspolitiikasta annettaisiin lähdeviitteitä edes siteeksi tieteenharjoittajan tapaan.
Mikäli huomattavaan tukeen elinkeinoelämälle joudutaan menemään, on selvää että myös omistuksen on vaihduttava niissä yrityksissä veronmaksajien eduksi. Mikäli kriisistä tulee todella syvä olisi mielestäni turvauduttava kansallistamisiin etenkin pankki ja energia-aloilla, ei tätä tärkeää asiaa voi jättää uskovaisten hoitoon sillä uskovaisiahan ne libertaarit nimen omaan ovat.
Penttilä tuo planeetan viimeinen bushilainen ei tajua sitä ettei Suomen kansa voi joka 15. pelastaa pankkeja ja firmoja.
Penttilän ajatus siitä, että huonoina aikoina veronmaksajat kustantavat rikkaiden ja firmojen tappiot ja hyvinä aikoina tämä vastuuton eliittiporukka sitten ulosmittaa voitot, ei ole enää tästä maailmasta.
Penttilä on jäänyt kehityksen junasta, mutta niin on moni muukin kokoomuslainen.
Risto E. J. Penttilä edustaa Elinkeinoelämän valtuuskuntaa, joka on kylmänsodanaikainen antikommunistinen jäänne 1970-luvulta, kun taistolaisuus ryhtyi jo hellittämään kulttuurisektorilla. EVA:n elinkaari päättyi viimeistään silloin, kun Helsingin Sanomiin alettiin palkata niitä yleissivistyneitä toimittajia, joiden palkkaamista ja solutustyötä pyrittiin Helsingin Sanomien toimittajakoulun avulla välttämään.
http://fi.wikipedia.org/wiki/Elinkeinoel%C3%A4m%C3%A4n_valtuuskunta
On aivan oikein, että keskituloiset veronmaksajat pelastavat optioidenhaltijat ja suurituloiset mittavalla valtiontuella 10 vuoden - 15 vuoden välein. Samaan aikaan kun edellisiä velkoja maksellaan, tulee nousukauteen vipua ja voitot voidaan yksityistää.
--------------------------------------------------------------------------------
VALTUUSKUNTA 2009
EVAn valtuuskuntaan kuuluu 25 yritysjohtajaa, jotka edustavat EVAn jäsenjärjestöjä. Jäsenjärjestöjä on kolme; Elinkeinoelämän keskusliitto r.y., Teollisuuden ja työnantajain keskusliiton (TT) -säätiö sekä Palvelutyönantajien yleinen työnantajaliitto r.y. Valtuuskunta kokoontuu kaksi kertaa vuodessa.
Puheenjohtaja:
Hallituksen puheenjohtaja Jorma Ollila
Nokia Oyj
Varapuheenjohtaja:
Hallituksen puheenjohtaja Antti Herlin
Kone Oyj
Muut jäsenet:
Kauppaneuvos Magnus Bargum
Algol Oy
Vuorineuvos, toimitusjohtaja Jorma Eloranta
Metso Oyj
Toimitusjohtaja Leif Fagernäs
Elinkeinoelämän keskusliitto EK
Pääjohtaja Matti Halmesmäki
Kesko Oyj
Pääjohtaja Arto Hiltunen
Suomen Osuuskauppojen Keskuskunta
Konsernijohtaja Ole Johansson
Wärtsilä Oyj
Pääjohtaja Kari Jordan
Metsäliitto-konserni
Pääjohtaja Asmo Kalpala
Tapiola-ryhmä
Varatoimitusjohtaja Ari Kaperi
Nordea
Asiamies Johannes Koroma
Teollisuuden ja Työnantajain Keskusliiton (TT) - säätiö
Toimitusjohtaja Eero Kotkasaari
Joutsen Finland Oy
Toimitusjohtaja Heikki Lehtonen
Componenta Oyj
Toimitusjohtaja Mikael Lilius
Fortum Oyj
Asiamies Arto Ojala
Palvelutyönantajien Yleinen Työnantajaliitto ry
Hallituksen jäsen Jalo Paananen
Peikko Finland Oy
Hallituksen puheenjohtaja Timo Parmasuo
Meconet
Hallituksen puheenjohtaja Bertel Paulig
Paulig Oy
Toimitusjohtaja Jussi Pesonen
UPM-Kymmene Oyj
Toimitusjohtaja Marjo Raitavuo
EM Group Oy
Toimitusjohtaja Juha Rantanen
Outokumpu Oyj
Vuorineuvos Jaakko Rauramo
SanomaWSOY Oyj
Toimitusjohtaja Matti Vuoria
Varma
Tietenkään valtion sekaantuminen talouteen ei toimi, tai toimii se tiettyyn pisteeseen muttei yhtä tehokkaasti kuin kapitalismi. Ongelma ei ole kapitalismissa vaan rahoitusmarkkinoissa, nyky FIAT valuuttajärjestelmä (luo liikaa ns. löysää rahaa), monimutkaiset johdannaiset ja läpinäkyvyys.
Tähän kun lisätään, että velkaantunut valtio voi ottaa järjettömästi lisää velkaa käydäkseen sotaa on käsittämätöntä.
Veronalennukset toimivat kun ne annetaan keskiluokalle.
Kysymys mitä voitte miettiä on se, että "yksityiset" keskuspankit luotiin hillitsemään suhdanteita ja takaamaan vakaa kasvu, mutta miksi sitten suhdanteet ovat pelkästään voimistuneet?
Esimerkiksi EKP muokkaa korkopolitiikkaansa spekulatiivisen inflaation mukaan, kun lapsikin tietää ettei siihen voida vaikuttaa korkotasoa kiristämällä!
Pääministeri ei ole ehdottanut valtiojohtoista taloutta. Mutta yleensä jos sijoittajien ahneus ja pankkien törttöilyt johtavat talouskriisiin silloin syyttömät (= veronmaksajat) joutuvat maksumiehiksi.
Penttilä on ymmärtänyt Vanhasen puheen täysin väärin tarkoituksella, koska hän käy jo eurovaalikampanjaa kokoomuksen ehdokkaana.
Todellisuudessa Suomi antautui markkinavoimille täysin jo Lipposen hallitusten aikana ja Vanhasen hallitukset ovat jatkaneet samaa linjaa.
Seurauksena Suomesta on myyty kaikki arvokas ulkomaisille sijoittajille halvalla ja kyky johtaa ja hallita taloutta on menetetty. Lipposen suurimpia virheitä oli Enson, Meritan ja Soneran myynti ruotsalaisille alehintaan. Vanhasen nykyhallituksen suuria virheitä ovat Kemijärvi, Kemira Grow How:n myynti ja Fortumin yli 5 miljardiin nouseva investointi Siperiaan samaan aikaan kun oma sähköntuotantomme on selvästi alle oman tarpeen.
Penttilä kuuluu nappulaliigaan.
Ketä muita maksajia kuin verónmaksajat on yhtään millään??
Mitä yritykset/tai valtio maksavat,,eivät mitään,,ainoastaan vievät!
Yritykset vie työpanoksen,valtio vie palkan veroina-kätevää!
enkä tarkoita pelkästään tuloverona,,vaan ALV-bensa-energia-kiinteistö etcetcetc
Suomea vietiin kohti ameriikkalaista Bush liberaaliatalouspolitiikkaa ja penttilä on yksi suomalaisista kannatajista. Nyt kävi niin, että kriisi yllätti ja vapaa rahastus oikeus kapitalisteille sai kolauksen. Asia on vakava, kun koko maailma haukkoo henkeään ja odottaa mitä tapahtuu.
14.
"Asia on vakava, kun koko maailma haukkoo henkeään ja odottaa mitä tapahtuu."
Ei koko maailma odota ja pelkää, eräät ovat tukevasti siellä hallintalaitteissa ja ajavat suunnitellulla tavalla maailman sinne, mihin se on ajateltukin ajettavaksi.
Olkaa vain rauhallisia, ette te voi näihin asioihin nyt paljonkaan vaikuttaa.
Katso: www.markusreed.julkaisee.fi
Aloita vaikkapa Loppuraportista, sitten kaksi jatkoraporttia jne.
9.
"Puheenjohtaja:
Hallituksen puheenjohtaja Jorma Ollila
Nokia Oyj"
Miksi tätä Ollilaa ollaan työntämässä joka paikkaan, aivan kuin hän olisi maailman paras "tietäjä".
Onko hän sitten sitä?
Kuka sen on todennut?
Jos hän on ollut sopivaan aikaan jossakin kännykkäfirmassa johtajana, jolloin on ollut meneillään tiivis alan kehittämisen vaihe ja hänellä on sattunut olemaan ripeät alaiset, jotka eivät ole jättäneet asioita makaamaan pöydälleen päiväkausiksi, vaan ovat delegoineet ne eteenpäin ja lopulta siellä lattiatasolla ne "kulit" ovat hoitaneet ne asiat, niin mikä tässä erityisesti Ollilasta jonkinlaisen "tietäjän" tekee?
Liikeenjohto olisi syytä yleismaailmallisesti panna etiikan ja täydentävän talousopin
kurssille. On vahingollista, jos liikkeenjohto valvoo valtiota eikä päivastoin, sillä ahneudella ei ole rajoja.
Risto Penttilä tarkoituksenhakuisesti VALEHTELEE,että Matti Vanhanen on sanonut,että suomen tulisi PYSYVÄSTI siirtyä valtiojovetoiseen talouteen.
Uskomatonta tietämättömyyttä osalla näistä kommentoijista.
Ensinnäkään Bush ei ole missään nimessä liberaali, ei lähellekään, ei eurooppalainen eikä amerikkalainen. Jos edes ymmärrätte mitä niillä on eroa. Amerikkalainen liberaali lähenee kommunistia, kun taas eurooppalainen liberaali on kutakuinkin klassisen liberaalismin kannattaja. Amerikassa klassisen liberalismin edustajat ovat libertaareja. Koska tässä puhutaan amerikasta, niin käytetään sekaannuksen välttämiseksi libertaari -termiä, sillä sitä voi käyttää myös eurooppalaisesta liberaalista.
Toiseseksi amerikassa ei ole vapaata markkinataloutta. Se on voimakkaasti säänneltyä ja lähempänä suomalaista sosialismia kuin vapaata markkinataloutta.
Jokainen libertaari vastusti Bushin politiikkaa. Jos ei vastustanut, niin ei joko ollut perillä siitä, tai sitten on ymmärtänyt klassisen liberalismin totaalisen väärin. Jokainen libertaari vastustaa myös Obaman politiikkaa.
Yksikään amerikkalaista taloutta tunteva libertaari ei pidä sitä vapaana markkinataloutena, vaan sosialistisena.
Sosialistisen talouden tunnusmerkki on sääntely, jota toteutetaan verotuksella, tulleilla, tuonti-, valmistus- ja ammattilisensseillä, tarveharkinnalla, tukiaisilla, vaatimuksenmukaisuustodistuksilla, työsuhteeseen liittyvällä lainsäädännöllä, tulonsiirroilla jne. Tunnusmerkki on myös julkisen sektorin koko suhteessa yksityiseen; julkinen terveydenhuolto, koululaitos, infrastruktuuri (tiestö, rautatiet, lentokentät, kunnallistekniikka jne.) jne.
Sääntelyn määrää on vaikea suoralta kädeltä verrata, paitsi verotuksen osalta, koska sääntelyä koskeva lainsäädäntö on niin valtava ja monimutkainen. Ehkä paras keino olisi laskea siihen liittyvässä lakiviidaksossa olevien kirjainten määrä ja verrata niitä keskenään. Siitäkin huolimatta, että eri kielissä saman asian ilmaisemiseen tarvitaan eri määrä kirjaimia.
Vapaassa markkinataloudessa kuka tahansa voi perustaa minkä tahansa yirtyksen mille tahansa toimialalle, valmistaa mitä tahansa, myydä valmistetta kenelle tahansa, mihin hintaan tahansa, ilman, että siihen pitää anoa lupaa tai tehdä minkäänlaisia ilmoituksia, kymmenillä lomakkeilla, yhdellekäään valtion byrokratialle. Vapaassa markkinataloudessa yritys ei joudu paljastamaan liiketoimintaasa viranomaisille, puhumattakaan veroviranomaisille.
Vapaassa markkinataloudessa ei ole minimipalkkalakeja, työaikalakeja, irtisanomislakeja tms. Vapaassa markkinataloudessa nämä asiat työntekijän ja työnantajan välisiä sopimuksia, joihin muilla ei ole mitään sanomista.
Vapaa markkinatalous perustuu puhtaasti yksityisomistusoikeuteen ja oikeuteen tehdä vapaasti omaisuutta koskevia sopimuksia. Kaikki mikä sääntelee tai muuten loukkaa näitä oikeuksia on sosialismia. Toisen omaisuuteen väkivaltaisesti puuttuminen on sosialismia, jota yksityishenkilöiden ollessä kyseessä kutsutaan varkaudeksi.
Täydellisen vapaassa markkinataloudessa rahakaan ei ole valtion monopoli, vaan yksityisten yritysten tuottama hyödyke.
Alkaako pikku hiljaa selvitä mitä on vapaa markkinatalous? Jos alkaa, niin varmaan ymmärrätte ettei amerikalla ole mitään tekemistä vapaan markkinatalouden kanssa.
Niin ja varsinaiseen aiheeseen. Stimulus on vain yksi valtion rahanhaaskauksen muoto, jolla ei ole positiivista vaikutusta talouteen. Vaarallisinta stimuluksessa on se, että poliittisista lupauksista huolimatta, tai niistä johtuen, se kasvattaa pysyvästi valtion kokoa. Mikään ei ole ollut niin pysyvää, kuin valtion väliaikainen ohjelma.
Joukko amerikkalaisia taloustieteilijöitä on allekirjoittanut eri lehdissä julkaistun maksetun ilmoituksen, jossa vastustetaan stimuluspolitiikkaa. http://www.cato.org/special/stimulus09/cato_stimulus.pdf
18.
"Risto Penttilä tarkoituksenhakuisesti VALEHTELEE,että Matti Vanhanen on sanonut,että suomen tulisi PYSYVÄSTI siirtyä valtiojovetoiseen talouteen."
Ei varmasti valehtele. Ja samaa mieltä on Perttilä itsekin, vain sillä erotuksella, että koko maailman pitäisi.
Eikä mihinkään valtiovetoiseen talouteen, vaan valtion ja talouden pitää olla sama asia.
Risto E Penttilä on itse pähkä- suuruuden- tai muutenvaan huhhuhhuuu. Mutta mitä voi itseään jo MEP:iksi tituleeraavalta odottaa.
[lainaus]
Mutta tämä ei tarkoita sitä, että valtion suhde kansalaisiin (tai markkinoihin) muuttuisi pysyvästi. Sodan jälkeen tulee rauha. Luonnonkatastrofin jälkeen luonnonvoimat rauhoittuvat. Talouskriisin jälkeen siirrytään normaaliin markkinatalouteen.[/lainaus]
Ensinnäkin Risto ei ymmärrä sitä että talouttamme muokkaavat megatoimijat kuten EU. EU on jo niin hirveän kauhean suuri, että se tulee olemaan ikuisessa kriisissä. Ei ole sellaista aikaa etteikö EU:ta ravistaisi joku luonnonmullistus jossain euroopassa. Ei ole sellaista aikaa etteikö joku sota tai sen uhka raiskaisi politiikkaa EU:ssa.
Katastrofi on LUONNOLLINEN tila EU:n kokoisessa projektissa. EU on itse toimija joka ei koskaan tule pääsemään pois katastrofista muodossa tai toisessa. Näinollen ei tule olemaan mitään sellaista 'luonnollista normaalia tilaa" kuin äärimmäisen epätodennäköisessä tulevaisuudessa.
Sodan talous on olennainen osa rauhanajan taloutta. Rauhan aikana varaudutaan sotaan. Varsinaista sotataloutta tuskin harjoitetaan mutta tiukkaa kriisitaloutta ja kriisiin valmistautumista kuitenkin.
Valitettavasti Risto ei välitä suomalaisen teollisuuden ja talouden kehittämisestä. Meillä ei ole yksityistä pääomaa riittävästi saatavilla. Valtiota tarvitaan. Meillä on yksityistä pääomaa ostamaan, saneeraamaan ja laivaamaan mikä tahansa tuotanto kiinaan. Mitä meillä ei ole on pääomaa suomalaista osaamista, teollisuutta ja taloutta kehittämään SUOMESSA...muualla kuin valtiolla.
Puheissa "talouden" tai "stimulusten" "toimivuudesta" unohdetaan täysin se asia, ettei politiikan päätehtävänä suuren osan mielestä tulekaan olla juuri "talouden toimiminen", vaan monitaustaisten ihmisten hyvinvointi niin kriisien aikana kuin arkioloissakin.
Puhuttaessa "normaalitilanteesta", jossa "talous toimii", sivuutetaan se, etteivät kaikki osallistu tuohon "talouteen" samalla tavoin niiden "normaalikausien" aikana, mitä moninaisimmista syistä.
Talous voi siis "normaalitilanteissa" toimia siihen menestyksekkäästi osallistuvien toimijoiden silmissä, mutta yhteiskunta EI toimi normaalioloissakaan ilman jatkuvia ja tietoisia julkisen sektorin ja POLIITIKKOJEN toimia.
On mielestäni täysin eri asia keskittyä vain rajalliseen osa-alueeseen eli "talouteen" ja "resurssien varmistamiseen" kuin toimia generalistipoliitikkona, jolla pitäisi olla valmiuksia hahmottaa monenlaisia politiikan aloja. Luultavasti parlamentissa on käyttöä myös vain taloustoimikunnissa istuville, mutta tämä on hyvä pitää mielessä.
Puoiliksi sosialisti tämä Penttilä: voitot ovat yksityisomaisuutta, tappiot sosialisoidaan. Pitäisi EVA:n johtajan jo tietää, että tuota ei elinkeinoelämän edustajan ole viisasta enää julkisesti mainita.
Vertaus luonnontuhoon tai sotaan on onneton: armeija, kuten palo- ja pelastustoimikin ovat julkisia organisaatioita myös rauhan aikana ja normaalioloissa.
Voi, voi...
Antikapitalistinen liike etenee kuin kulovalkea.
Räsänen on sen jäsen N:o1.
Katso: www.markusreed.julkaisee.fi
tai www.markusred.com
tai ”Sinfonian lopussa”.
Risto E J Penttilä on ihan oikeassa kantaessaan huolta poliitikkojen ja byrokraattien vallan laajentumisesta. Älkää hyvät ihmiset kateutenne siivittämänä uskoko, että kunhan laitetaan kaikki porvarit maksamaan, niin siitä sitten itselle onni aukeaa. Tai että poliitikot ja byrokraatit olisivat ihan vaan teidän eteen uhrautuvia enkeleitä, jotka lisävallan vakiinnutettuaan ei lähinnä edistäisi omaa asiaansa. Katsokaa vaikka niin vaikeita eduskunnan kulukorvauksia. Haluatteko te todella antaa noille ihmisille yhä enemmän päätösvaltaa omien rahojenne suhteen?
CATO-vastine Obaman New Deal-henkiselle julkilausumalle on todella nappiin sanottu. Valitettavasti meillä koto-Suomessa ns. porvarihallitus on Obamastakin vasemmalla, kekkoslaisesta perinteestä ponnistavan pääministerin johdolla, mutta "uutta toivoa" kannattavan kokoomuksen innokkaalla kannatuksella.
Jaa, että ei kelpaa valtiovetoinen. Mistä vedosta
USA:ssa mahtaa olla kysymys.
Valtio taisi pankit pelastaa viimelamassa ja taisi se unohtua sitten kun nousu oli saatu kansalaisilta kynityllä maksuilla käyntiin.
Tuttavallisesti vaan Rise ei kuulosta kovin älykkäältä.
Olet naurettava hiihtäjä. Jokainen joka pitää nimessään jotain ihmeellisiä kirjaimia kuten E tai J on jonkinlainen itseääntehostava pelle. Minkä helvatin takia et voi olla vain Risto Penttilä?
Valtio joutuu instituutiona puuttumaa näihin bileisiin koska vauhti käy hengenvaarallisen hurjaksi.
Ahneus pörssissä ajaa ottamaan riskejä koska veronmaksajat voidaan valtion kautta asettaa maksumiehiksi.
Tovotaan evaan viisautta kun EJ lähtee.
Onhan meillä TimoTuttu Armeijasta Mikkonen.
Jos yhteiskunnan hyvinvointi perustuu markkinavoimien synnyttämään luonnottomaan tarpeeseen ja kulutukseen, niin kyllä jossain on vika.

Kommentoi 31 kommenttia